Kirjoitettu 27.9.2022

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vieraili sunnuntaina 25.9.22 Kainuussa

Kuvassa vasemmalta: Tero Kokko, Riikka Purra, Anu Mattila, Mikko Polvinen, Eetu Saarenpää ja Saija Hyvönen.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vieraili sunnuntaina 25.9.22 Sotkamossa ja Kajaanissa.

Toreilla kuultiin puheita Purran lisäksi myös Oulun vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkailta; Mikko Polvinen (Kuhmo), Saija Hyvönen (Oulu), Tero Kokko (Kuusamo) sekä ehdokkaat Anu Mattila ja Eetu Saarenpää Raahesta pitivät puheet.

Torit täyttyivät ihmisistä ja keskusteltavaa riitti. Kainuun Perussuomalaiset kiittävät kaikkia tapahtumaan osallistuneita ja paikalle saapuneita kannattajiaaan.

Toivotamme Kainuun perussuomalaisille ja ehdokkaille hyvää syksyn alkua sekä tsemppiä vaaleihin!

Marko Mustonen
Kainuun PS:n piirin puheenjohtaja

Kirjoitettu 9.12.2020

PERUSSUOMALAISTEN KAINUUN PIIRIN RY:N SYYSKOKOUS 12.12.2020

Aiemmasta ilmoituksesta poiketen muuttuneen Covid-19 ja AVIn uusien tiukentuneiden kokoontumisrajoitusten (max. 10 henkilöä) vuoksi Perussuomalaisten Kainuun Piiri ry sääntömääräiset kokoukset pidetään

lauantaina 12.12.2020

Sotkamon kunnan valtuustosalissa klo 14.00

Os. Markkinatie 1, 88600 SOTKAMO

Kevätkokouksessa 4.10.2020 käsittelemättä jääneet asiat joita ei voi siirtää vuodelle 2021

§ 6 Esitetään edellisen vuoden tilit ja tilinpäätös

§ 7 Luetaan toiminnan / tilintarkastajien lausunto

§ 8 Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä piirihallitukselle ja muille tilivelvollisille

jonka jälkeen jatketaan vuoden 2020 sääntömääräisellä syyskokouksella.

Tilaisuuteen osallistuu rajoitettu määrä henkilöitä AVIn ohjeiden mukaan(10 henkilöä), mukaan mahtuu muutama (ilmottautumisjärjestyksessä) sähköpostilla etukäteen

ilmottautunut osoitteeseen pskainuu@nulloutlook.com Perussuomalaiset rp jäsen.

Kahvitarjoilu

Tervetuloa !

Hallitus kokoontuu klo 12.00

Kirjoitettu 17.8.2020

Kirjoitettu 20.5.2020

Simula kritisoi etsivän nuorisotyön tuen leikkauksia – kunnat maksumiehiksi

https://www.suomenuutiset.fi/simula-kritisoi-etsivan-nuorisotyon-tuen-leikkauksia-kunnat-maksumiehiksihttps://www.suomenuutiset.fi/simula-kritisoi-etsivan-nuorisotyon-tuen-leikkauksia-kunnat-maksumiehiksi/

Kirjoitettu 1.5.2020

Kainuun piirin pj Vappu tervehdys 2020

  1. DEMOKRATIA OSOITTAA VOIMANSASuomi valitsi itsenäistyessään ja irtautuessaan Venäjästä reilu sata
    vuotta sitten tasavaltaisen hallitusmuodon. Tämä silloin kirjoitettu
    hallitusmuoto ja koko Suomen perustuslaki on osoittautunut toimivaksi
    kaikissa olosuhteissa. Se on kestänyt toisen maailmansodan melskeet ja
    erilaiset koettelemukset ja jopa tämän nykyisen vitsauksenkin eli
    korona-viruksen.
    Vappu on kevään, työn ja nuorison juhla. Tätä vappua joudumme
    juhlistamaan poikkeuksellisissa oloissa mutta me kestämme tämän.
    Toivottavasti juhannusta voisimme juhlistaa jo ilman koronaa – onhan
    juhannus perinteinen keskikesän juhla.
    Toivotan kaikille kainuulaisille voimia ja toivon, että jokainen muistaa
    myös vappuna niitä, jotka ovat meille tämän itsenäisen isänmaamme
    raskain uhrauksin lunastaneet ja uupumatta uurastaneet paremman Suomen
    rakentamiseksi.

    Vappuna 1.5.2020

    Sami Pihlajamaa
    Perussuomalaisten Kainuun piiri ry:n puheenjohtaja
    Suomussalmi

Kirjoitettu 12.3.2020

Perussuomalaiset peruuttavat yleisötilaisuutensa maaliskuussa tai jopa pääsiäiseen asti.

Perussuomalaiset peruuttavat yleisötilaisuutensa maaliskuussa

Maailman terveysjärjestö WHO tiedotti eilen, että koronavirusepidemia on muuttunut pandemiaksi. On mahdollista, että tartuntojen määrä kasvaa lähiaikoina voimakkaasti myös Suomessa.

Yhteiskunta ei voi pysähtyä epidemian vuoksi. Ihmisten on käytävä kaupassa, samoin töissä ja koulussa, kunnes viranomaiset toisin ohjeistavat. On kuitenkin tärkeää, että viruksen leviämistä rajoitetaan tai ainakin hidastetaan. Jokainen tapahtumatta jäävä tartunta vapauttaa terveydenhoidon resursseja sinne, missä niitä tarvitaan. Kaikkien on syytä välttää tulevien viikkojen aikana tarpeettomia riskejä ja siten suojata paitsi itseään myös läheisiään ja koko yhteiskuntaa.

Tästä johtuen Perussuomalainen puolue ja Perussuomalainen eduskuntaryhmä peruuttavat kaikki yleisötapahtumansa tästä päivästä alkaen maaliskuun loppuun asti. Sen jälkeen etenemme tilanteen edellyttämällä tavalla.

Jussi Halla-aho, puolueen puheenjohtaja Ville Tavio, eduskuntaryhmän puheenjohtaja

Kirjoitettu 10.3.2020

Kainuun Osuuskauppa Maakunnan ehdokkaat :)

Kainuun Osuuskauppa Maakunnan ehdokkaat
Linkki äänestykseen
https://www.s-kanava.fi/web/maakunta/osuuskauppavaalit

Kirjoitettu 8.3.2020

SOTKAMOSSA TAPAHTUU LAUANTAINA 14.3.2020

lauantaina 14.3.2020

Kansanedustajat Ari Koponen & Jenna Simula klo 11.00 TERVETULOA !!!

Tapahtuman jälkeen Sotkamon torilla klo 12.00 eteenpäin JÄSENHANKINTAPÄIVÄ.

Sotkamon Perussuomalaiset sekä Kainuun Perusnaiset yhdessä tarjoaa iloisin ja reippain mielin tietoa sekä munkkikahvit 🙂

Olette lämpimästi Tervetulleita kaikki sukupuoleen ja sivilisäätyyn katsomatta ..

 

Kirjoitettu 7.3.2020

Kainuun Perussuomalaiset naiset Sotkamon torilla 7.3.2020 :)

” Kaikilla oli niin mukavaa oi jospa oisit saanut olla mukanaa ”

Hieno päivä Perussuomalaisten naisten kanssa Sotkamon torilla näin tulevan naistenpäivän kunniaksi.

Keli helli meitä ja ihmiset oli iloisilla mielin kun aurinko paistoi oli jokainen niin hymy kasvoilla, eikä yhtään vähempää meidän naiset Eila, Siiri ja Minna sekä Marko.

Sotkamon kunnanjohtaja oli myös avaamassa 2021 vuoden Nuorten Olymppialaiset mihinkä me satuimme menemään puolivahingossa, kun ajatus oli että mennään tapaamaan ihmisiä torille ja laitettiin ilmoa että olemme Sotkamon torilla niin ensin et ompas tullu paljon väkeä saamaan Pusuja 🙂

Mehän sitten jaettiin “pusuja” oiken roppakaupalla naistenpäivän kunniaksi ja muistettiinpa mainita myös tulevista Osuuskaupanvaaleista sekä unohtamatta Perussuomalaisia ja itse asiaa liittykää meihin jos haluatte olla vaikuttamassa miten meidän Suomella ja sen kansalaisilla menee tulevaisuudessa 🙂

HIENO MAHTAVA HENKI ON KUN TEHDÄÄN YHDESSÄ !!!

 

 

 

Eila, Marko ja Minna

PS-Naiset Eila, Siiri ja Minna Sotkamon torilla 7.3.2020

Minna Ronkainen

Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen

Kisamaskotti ja Eila

Kirjoitettu 5.3.2020

19.3.2020 Eduskuntataloon tutustuminen.

19.3.2020 On mahdollisuus lähteä eduskuntavierailulle pohjois-pohjanmaan piirin kanssa.

Eduskuntataloon tutustumisen lisäksi ohjelmassa mm. Kyselytunnin seuraaminen ja vierailu puoluetoimistossa.

Lisätietoja reissusta antaa Ahti Moilanen 044 55 00 297.

Vielä ehtii mukaan !!! Ilmottaudu mahdollisimman pian..

Kirjoitettu 5.3.2020

TIEDOTE Perussuomalaisten Kainuun piiri ry 4.3.2020

Vauhdilla kuntavaaleihin 2021

Perussuomalaisten Kainuun piirin piirihallitus on kokoustanut keskiviikkona 4. maaliskuuta Kajaanissa.
Tärkeimmäksi asiaksi piirihallituksen kokouksessa nousi valmistautuminen kevään 2021 kuntavaaleihin.
Perussuomalaisten tavoitteena on tulevissa kuntavaaleissa nousta yhdeksi Kainuun johtavista
kuntapuolueista. Se voi tapahtua riittävän kattavalla ja monipuolisella ehdokasasettelulla ja kainuulaisten
äänestäjien tuella kaikissa Kainuun kunnissa.
Perussuomalaisten Kainuun piiri kutsuu ehdokkaiksi ja vaalityöhön kaikkia, jotka haluavat olla
vaikuttamassa Kainuun ja kainuulaisten paremman tulevaisuuden puolesta ja niitä, jotka ovat
huolestuneista nykyiseen poliittiseen menoon Suomessa.
Perussuomalaiset järjestävät tämän kevään aikana eri puolilla Kainuuta kuntavaalien
ehdokashankintatilaisuuksia, joista ilmoitetaan erikseen. Yhteyttä voi ottaa myös kunnissa oleviin PS-
järjestöhenkilöihin.
Piirihallitus on myös huolestunut Kainuun tiestön tilasta. Näyttää sille, että pohjoisen Suomen tierahat
käytetään pääosin Oulun läheisyyteen ja syrjäalueet unohtuvat. Tämä on selkeä seuraus siitä, että
tieasioiden hoito on keskitetty Ouluun.

Perussuomalaisten Kainuun piiri ry.
Piirihallituksen puolesta
Jaana Kerman
Piirisihteeri
p. 044-5239777

Kirjoitettu 7.1.2020

Kansanedustaja Arja Juvonen Kajaanissa 9.1.2020

Kansanedustaja Arja Juvonen tavattavissa Kajaanin kauppatorilla torstaina 9.1.20 kello 11:00 – 13:00.

Tervetuloa jututtamaan!

 

Kirjoitettu 13.12.2019

Perussuomalaiset torilla

Kainuun Perussuomalaiset tavattavissa lauantaina 14.12 Kajaanin Joulutori tapahtumassa 9:00 – 14:00 ajalla.

Tarjolla glögiä ja piparia.

Tervetuloa piipahtamaan.

Kirjoitettu 26.10.2019

Hallitus valittu vuodelle 2020.

Piirin puheenjohtajana jatkaa Sami Pihlajamaa.

Sotkamon Perussuomalaiset:
Hannu Korhonen varalla Ari Karppanen.

Kajaanin Perussuomalaiset:
Eila Aavakare varalla Minna Partanen

Kuhmon Perussuomalaiset:
Unto Kyllönen varalla Pentti Sorjonen
Antti Komulainen varalla Janne Lehtonen

Paltamon Perussuomalaiset:
Matti Kerman varalla Paavo Arffman

Ylä-Kainuun Perussuomalaiset:
Pentti Heikkinen varalla Jaana Kemppainen

Piirisihteeri päätetään tammikuussa 2020.
Yhteystiedot päivitetään myöhemmin.

Kirjoitettu 9.9.2019

Syyskokous 2019

Perussuomalaisten Kainuun piiri ry pitää sääntömääräisen syyskokouksensa:

Kajaanissa, Raatihuoneen torin rakennuksessa. (osoite: linnankatu 16, 87100 Kajaani, keltainen puurakennus Raatihuoneentorilla)

Lauantaina 26.10.2019, klo 14:00 alkaen. Hallitus kokoustaa klo 12:00.

Käsiteltävinä asioina sääntömääräiset asiat.

-tervetuloa-

Kirjoitettu 3.8.2019

Kansanedustajat Simula ja Koponen kiertueella

Tiistaina 6.8. Siikajoella Ruukin torilla 16-17 ja
Raahessa Raahelan torilla 18-19
Keskiviikkona 7.8. Kajaanin kauppatorilla 10-11.30
Torstaina 8.8. Kuhmon torilla 14-15
Perjantaina Kuusamon Prisman pihassa 12-13 ja Taivalkoskella Kalle Päätalon torilla 14-15. Illalla vuorossa lisäksi ps-nuorten jäsenilta Oulussa.

Kirjoitettu 4.4.2019

Kevätkokous

Kainuun piirin kevätkokous pidetään:

sunnuntaina 5.5.2019

Vuokatti Super Park

Linturinteenkatu 1

88610 Vuokatti

klo 14:00 alkaen.

 

Kahvitarjoilu.

Käsitellään sääntömääräiset kevätkokousasiat.

-hallitus-

Kirjoitettu 28.2.2019

Kansanedustajaehdokkaamme kiertävät 1.3 Paltamossa ja Ristijärvellä

Kirjoitettu 13.2.2019

Ehdokkaamme kiertävät!

Tervetuloa paikan päälle!

Tiesithän että ehdokkaamme löytyvät myös Facebookista ja kotisivuiltaan?

Eila Aavakareen sivut / FB:
https://www.facebook.com/AavakareEilaPS/
viralliset kampanjasivut:
https://aavakare-eduskuntaan.com/

ja
Sami Pihlajamaan sivut / FB:
https://www.facebook.com/PihlajamaaSamiPS/

Kainuun piirin / FB:
https://www.facebook.com/Perussuomalaisten-Kainuun-piiri-ry-183312191772086/
ja viralliset kotisivut: https://kainuu.perussuomalaiset.fi/

Käy tykkäämässä ja seuraa sivuja, pysytte menossa mukana ?

 

Kirjoitettu 29.1.2019

Jussi Halla-ahon Kainuun kiertue su 10.02.2019

Tiedoksi kaikille seuraajillemme: Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on Kainuun kiertueella sunnuntaina 10.2.19

 

Kirjoitettu 25.1.2019

Eila Aavakareen vaalistartit Kajaanissa ja Sotkamossa

Kansanedustajaehdokkaamme Eila Aavakareen vaalistartit Kajaanissa ja Sotkamossa.

Lisätietoa kuvista. Tervetuloa moikkaamaan ja juttelemaan!

Kirjoitettu 8.12.2018

Joulutori tapahtuma Kajaanissa 7.-8.12.2018

Perussuomalaiset on toripuolue, se taas todistettiin kuluvana viikonloppuna.

Kajaanissa oli joulutori tapahtuma; muutama kuva kauppatorilta.

Viikonlopun aikana Perussuomalaisten teltalla olivat Kainuun Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaat Eila Aavakare sekä Sami Pihlajamaa, ja Oulustakin piipahti esimerkiksi Jenna Simula ja Juha Vuorio.

Olipa myös menoissa mukana itse joulupukkikin. Kauppatorin suosituin teltta oli Perussuomalaisilla. Jaettavaa materiaalia meni, eritoten kun oli makkaratarjoilukin lauantaina.

Eila AAvakareella on nyt avattu kotisivut, käykää tsekkaamassa ja pysytte ehdokkaan menoista perillä! 🙂

http://aavakare-eduskuntaan.com

Kirjoitettu 1.12.2018

Henkilörekisteriseloste / eduskuntavaalit 2019

Kirjoitettu 10.11.2018

Uusi puheenjohtaja ja hallitus valittu Kuhmossa 10.11.2018

Kainuun PErussuomalaiset kokoustivat sääntömääräisen syyskokouksensa 10.11.2018

Kokouksessa käytiin sääntömääräiset asiat, sivuten myös reippaalla keskustelulla tulevaa kiireistä vaalivuotta 2019. Kokouksen henki oli mukava.

Uusi puheenjohtaja ratkottiin Kuhmossa kahden loistavan ehdokkaan välillä, ja lippuäänestyksen jälkeen Sami Pihlajamaa valittiin piirin johtoon 2019.

Kuvassa Sami Pihlajamaa sekä Minna Partanen pitämässä puhetta kokousväelle.

Itse hallitus 2019 valittiin seuraavanlaisesti:

Kuhmon Perussuomalaiset

Unto Kyllönen varsinainen ja varalle Pentti Sorjonen.

Sotkamon Perussuomalaiset

Ari Karppanen varsinainen ja varalle Ari Samuli Korhonen

Paltamon Perussuomalaiset

Matti Kerman varsinainen ja varalle Jaana Kerman

Ylä-Kainuun Perussuomalaiset

Pentti Heikkinen varsinainen ja varalle Pasi Viinikainen

Kajaanin Perussuomalaiset

Pasi Kilpeläinen varsinainen ja varalle Minna Partanen

Kirjoitettu 28.10.2018

Kansanedustaehdokkaamme Sami Pihlajamaan sekä Eila Aavakareen esittelyt ja teemoja!

Monesti kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, tutustu meidän kansanedustajaehdokkaittemme teemoihin eduskuntavaaleihin:

Sami Pihlajamaa, Suomussalmi

Eila Aavakare, Suomussalmi:

Kirjoitettu 6.10.2018

Syyskokous Kuhmossa 2018

Perussuomalaisten Kainuun piiri ry viettää syyskokouksen Kuhmossa.

Tarkempi aika ja paikka:

Lauantai 10.11.2018

Kuhmon kunnantalo / valtuustosali

Kainuuntie 82, 88900 Kuhmo.

Hallitus kokoustaa klo 10:00 ja yleinen kokous alkaa klo 12:00.

Käsiteltävänä asioina sääntömääräiset asiat sekä piirihallituksen esittämiä, keväällä 2019 pidettäviin eduskuntavaaleihin ja parlamenttivaaleihin ja mahdollisiin maakuntavaaleihin liittyviä asioita.

Tervetuloa kokoukseen!

-hallitus-

Kirjoitettu 12.9.2018

Eilalta ja Samilta terveiset!

Kirjoitettu 30.5.2018

Kainuun piiri tiedoittaa 30.5.2018

Kirjoitettu 1.5.2018

Perussuomalaiset Kajaanissa Vappu-tapahtumassa

Vaikka kelit olivatkin koleat ei se haitannut Kainuun Perussuomalaisia viettämästä perinteistä Vappu-tapahtumaa Kajaanissa 1.5.18

Puhumassa tapahtumassa olivat Kajaanin kuntavaltuutetut Eila aavakare sekä Minna Partanen.

Jaossa oli kuin munkkia, kahvia, simaa ynm. mukavaa.

Kiitos kaikille teltalla käyneille!

Kuvassa Markku Pyy, Pertti Ahlqvist, Eila Aavakare sekä Matti Kerman.

Kirjoitettu 28.4.2018

Perussuomalaiset Vappu-tapahtumassa Kajaanissa

Kirjoitettu 9.4.2018

Kainuun piirin kevätkokous

Perussuomalaisten Kainuun piiri

pitää kevätkokouksen :

sunnuntaina 29.04.2018 paikassa,

Kainuun Portti

Mainuantie 350

87700 Kajaani

Kokous alkaa klo 13:00

Käsiteltävinä asioina sääntömääräiset kevätkokous asiat.

Tervetuloa!

-Hallitus.

Kirjoitettu 16.1.2018

Arja Juvonen Kainuussa

Kansanedustaja Arja Juvonen on Kainuussa piipahtamassa:
Ke 17.01 Kajaani klo 10-11.00, Raatihuoneentori,
makkaratarjoilu

Sotkamo 11.30-12.30, tori, makkaraa, kahvia

Kuhmo , tori, 13.30-14.30, makkaraa.

Tule käymään

Kirjoitettu 3.12.2017

Syyskokous pidetty, valinnat ja kuvia

Tänään 3.12 piti Perussuomalaisten Kainuun piiri ry sääntömääräisen syyskokouksensa Suomussalmella, Raatteen Portissa.

Mukana kokouksessa oli myös puolueen puheenjohtaja, Jussi Halla-aho sekä poliittinen suunnittelija Riikka Purra.

Illan isäntänä, Sami Pihlajamaa.

Jo heti alkumetreillä kävi ilmi että piirille varatut kokoustilat kävisivät pieneksi, oli väkeä mahtavasti liikkeessä, joten lennosta kokous pidettiinkin kahvio/ruokailutiloissa 🙂

Tilaisuuden avasi kahvin, kakun ja keskustelun merkeissä piirin puheenjohtaja Pertti Ahlqvist sekä Jussi Halla-aho. Jussi Halla-aho keskusteli erinäisistä asioista päälle tunnin ajan. Aiheina olivat EU-politiikka, susi-politiikka ja esimerkiksi pakko-ruotsi jotka puhuttivat ihmisiä.

Itse syyskokous meni joutuisasti ja reippaassa hengessä.

Henkilövalinnat seuraavaksi vuodeksi piirihallitukseen:

Uusi hallitus vuodelle 2018. Kuvassa myös Jussi Halla-aho. Piirihallitus vuodelle 2018 (vasemmalta oikealle, kaikki valitut jäsenet eivät kuvassa):

Mikko Suutari (Ristijärvi), Pertti Ahlqvist (puheenjohtaja, Kajaani), Eila Aavakare (Kajaani), Ilmo Komulainen (Kuhmo), Jussi Halla-aho, Pasi Kilpeläinen (Kajaani), Mikko Romppainen (Kajaani) ja Hannu Korhonen (Sotkamo). Teppo Kääminen (Kajaani) jatkaa piirin sihteerinä.

Onnea valituille vuodelle 2018!

Kuvassa piirin pj. Pertti Ahlqvist, puolueen pj. Jussi Halla-aho sekä piirisiht. Teppo Kääminen

Pahvi Laurakin oli menossa mukana.

Raatteentieltä suunnattiin vielä Kajaaniin jossa oli tunnin kestävä yleisö tilaisuus Raatihuoneella. Aikataulut hieman pettivät, kelit muuttuivat epävakaiksi, tiet sohjoontuivat ja porotkin hyppivät tiellä joten hieman myöhästyimme siitä mutta onneksemme se ymmärrettiin yleisesti. Kajaanissa Halla-aho keskusteli erinäisistä asioista ihmisten kanssa noin tunnin ajan kunnes lentoaikataulut jo kutsuivat eteenpäin.

Kirjoitettu 7.11.2017

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen vierailee Kainuussa La 18.11.2017

Perussuomalaisten kansanedustaja, sekä Perussuomalaisten 2.vpj. Teuvo Hakkarainen vierailee Kainuussa lauantaina 18.11.2017

Kuhmossa klo 10:00 – 11:00 paikka: Kuhmon valtuustosali (uusi; päivitettu paikka 8.11)

Sotkamossa klo 12:00 – 13:00 paikka: Kahvila Vilja

Kajaanissa klo 14:00 – 16:00 Raatihuoneella, linnankatu 14, 87100 Kajaani

Tervetuloa juttelemaan ja tapaamaan!

 

Kirjoitettu 25.10.2017

Perussuomalaisten Kainuun piiri ottaa kantaa keskusteluun:

Perussuomalaisten Kainuun piiri otti kantaa keskusteluun mitä on nyt ollut julkisuudessa:

Kirjoitettu 28.9.2017

Kainuun Perussuomalaisten toimintapäivä!

Kirjoitettu 5.7.2017

Kajaanin markkinkatu starttaa jälleen.

Kajaanin Markkinkatujen hulinoista (5.-8.7.2017) löydät meidätkin.

Tule piipahtamaan ja jutustelemaan!

 

Kirjoitettu 25.5.2017

Kajaanin seudun Perussuomalaisten uusia henkilövalintoja.

Kajaanin seudun Perussuomalaisten uusia henkilövalintoja.

Eila Aavakare on valittu Kajaanin seudun Perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi loppuvuodeksi 2017.

Lisätietoja linkistä.

Perussuomalaisten Kainuun piiri onnittelee valittuja henkilöitä.

Kirjoitettu 24.4.2017

Kainuun Perussuomalaiset Kajaanin Vapputorilla.

Kirjoitettu 19.4.2017

Tiedoitus koulutustapahtumista Kajaanissa ja Kuhmossa 28.- 29.4.2017

Tiedoite kaikille uusille/vanhoille valtuutetuille, varavaltuutetuille ja Perussuomalaiset RP:n jäsenille Kainuun alueella;
Perussuomalaisten Kainuun piiri järjestää koulutuksen:

Kajaanissa:
Perjantaina 28.4.2017 klo 17:00 – 21:00,

paikka: Raatihuoneella (keltainenpuurakennus)
osoite: Linnankatu 16, 87100 Kajaani

Kuhmossa:
Lauantaina 29.4.2017 klo 10:30 – 13:30
paikka: Kuhmon kaupungintalo
osoite: Kainuuntie 82 88901 Kuhmo

Kouluttajaksi meille saapuu Perussuomalaisten Pekasus-koulutusjärjestöltä Niilo Kärki.
Niilo Kärki pitää koulutuksen, jossa kerrotaan valtuustotyöskentelystä, periaatteet, mitä se käytännössä on kokonaisuutena, ja mitä uusia tuulia on tulossa.
Koulutus on aina paikallaan, varsinkin kun meillä on toiminnassa uusia kasvoja ja tekijöitä mukana 🙂

Koulutus on tarkoitettu uusille ja vanhoille valtuutetuille, sekä kaikille Kainuun alueella asuville Perussuomalaisten jäsenille.

Kahvitarjoilu.

Olette kaikki erittäin tervetulleet mukaan 🙂

Kysymyksiä? Kysy lisää piirisihteeriltä:

teppokaaminen@nullgmail.com

****************

Päivitys 29.4:

Koulutukset ohi! Kiitokset kaikille paikan päälleille tulleille sekä kouluttajalle!

Muutama kuva Kajaanista ja Kuhmosta:

Kirjoitettu 14.4.2017

Kainuun Perussuomalaisten kuntavaltuutetut 2017

Kuntavaalit pidettiin sunnuntaina 9.4.2017

Kainuun tuloksia Perussuomalaisten valtuutetuista:

Kunta/Nimi/äänimäärä:

Kajaani

Eila Aavakare (321)

Timo Meriläinen (254)

Minna Partanen (130)

Pasi Arffman (125)

Teemu Niva (105)

Pasi Kilpeläinen (100)

Sotkamo

Hannu Korhonen (79)

Vesa Tolonen (52)

Suomussalmi

Sami Pihlajamaa (90)

Kuhmo

Antti Komulainen (138)

Timo Klemetti (91)

Timo Piirainen (87)

Ilmo Komulainen (75)

Unto Kyllönen (53)

Pentti Sorjonen (49)

Janne Lehtonen (36)

Puolanka

Jaana Kemppainen (54)

Hyrynsalmi

Juhani Heinonen (61)

Paltamo

Paavo Arffman (49)

Ristijärvi

Mikko Suutari (65)

Tästä jatketaan eteenpäin!

Kirjoitettu 14.3.2017

3. tiedoitetta: Kansanedustaja Ville Vähämäki tavattavissa/ Kajaanin kauppatorilla toritapahtuma / ja suosittu hernerokkakiertue tulossa jälleen.

Ohoip!

Kansanedustaja Ville Vähämäki vierailee Sotkamossa ja Kajaanissa tulevana viikonloppuna.

Lauantaina 18.3.2017 , Sotkamossa, torilla, osoitteessa Torikatu 1, klo 11:00-12:00

(tapahtuma Sotkamon paikallisyhdistyksen toritapahtuma palvilihakeitto, kahvia, mehua)
ja
Kajaanissa, vaalituvalla, koivukoskenkatu 12 (Arolan talo) klo 13:00 – 14:00.

Kahvitarjoilu. Tervetuloa

***

Kajaanin Perussuomalaiset järjestävät Kajaanissa, Kauppatorilla, lauantaina 25.3.2017 klo 13:00 alkaen toritapahtuman.

Mukana Kajaanin Perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaita.

Palvilihakeittotarjoilu! Tervetuloa 🙂

****

 

 

Todella tykätty Perussuomalaisten hernerokkakiertue starttaa jälleen.

Alla suunnitellut aikataulut ja päivänäärät, mikäli muutoksia päivitämme lisää.

 

20.03 – Paltamo K – Market klo. 10 – 12.00

– Ristijärvi tori klo. 13 – 15.00

24.03 – Hyrynsalmi tori klo. 09 – 11.00

– Puolanka tori klo. 12.30 – 15.00

25.03 – Kuhmo tori klo. 11 – 14.00

27.03 – Suomussalmi tori klo. 10 – 13.00

28.03 – Paltamo K – Market klo. 10 – 13.00 (Huom. Tarjoiluna kahvi ja letut, ei hernekeittoa.)

01.04 – Kajaani Raatihuoneen tori klo (varmistuu pian)

***

 

 

Kirjoitettu 5.3.2017

Kevätkokous

Kainuun piiri ry

Pitää kevätkokous Stkamossa, sunnuntaina 23.4.2017 klo 13:00

Osoitte/paikka Särkisenmaja, Nurmestie, Sotkamo.

Käsiteltävinä asioina sääntömääräiset asiat, ja yhden hallituksen jäsenen varajäsenen valinta.

-Tervetuloa-

Kirjoitettu 27.2.2017

Kajaaniin ja Sotkamo vaalitupien avajaiset 4.3.2017

Heipä hei seuraajamme!

Kajaanin ja Sotkamon vaalituvista seuraavat tiedoitteet:

Kajaanin vaalitupa avataan lauantaina 4.3.2017 klo 10-15:00
osoitteessa koivukoskenkatu 12 (Arolan talo)
Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen mukana 10:00-11:30 ajan.
Sotkamon vaalitupa avataan lauantaina 4.3.2017 klo 11:00-15:00
Osoite on torikatu 1, liikehuoneisto 3.
Tulkaa sankoin joukoin paikalle.
Sotkamossa monia muita tapahtumia, liitteenä lisää tietoa, kaksi tiedotetta:

 

Kirjoitettu 25.1.2017

Sotkamon Perussuomalaisilla toritapahtuma lauantaina 28.01.2017 klo 11:00 alkaen

Lauantaina 28.01.2017 Sotkamon torilla tapahtuu!

Sotkamon Perussuomalaiset järjestävät kuntavaaleihin liittyvän toritapahtuman, Sotkamon torilla.

Siellä lämpenee kahvipannut ja grillit, jaossa karkkia, mehua ja muuta mukavaa.

Mahdollisuus jututtaa nykyisiä päättäjiä, sekä tietenkin, jos haluat kuntavaaleihin ehdolle lähteä mukaan, liittyä mukaan menoihin!

TERVETULOA!

perjantain lehteen sotkamossa.

Kirjoitettu 22.1.2017

“Tule ehdokkaaksi” -tapahtuma Suomussalmella

Perussuomalaisten kunnallisvaalitilaisuus
“Tule ehdokkaaksi” -tapahtuma järjestetään:
Suomussalmella 25.01.2017 klo 18:00 Ravintola Seurahuoneella, osoitteessa Kauppakatu 7.
Mukana Kainuun vaalipäällikkö Timo Kananen.
Tule käymään!

 

25.01.2017 ilmoitusmainos suomussalmi

Kirjoitettu 16.1.2017

Kajaanin Perussuomalaiset Ry valitsi kunnallisvaaliehdokkaita

Kajaanin Perussuomalaiset Ry ilmoitti ensimmäiset kuntavaaliehdokkansa.

He ovat: Pasi Arffman, Eija Hakkarainen, Jussi Y. Hyry, Teemu Niva ja Jouni Tervonen.

Perussuomalaisten Kainuun piiri ry toivottaa mukaan tiimiin!

 

Uutinen Kainuun Sanomissa.

Kirjoitettu 11.1.2017

Kajaanin ja Sotkamon kuntavaalistartti -tapahtumat

Joskus kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa!

Kuvat liittyvät tulevaan “Kuntavaalistartti” -tapahtumaan ja koulutukseen

Kajaanissa perjantaina 13.01,17 alkaen klo 17:00

ja

Sotkamoon 14.01.2017 alkaen klo 12:00.

Lisätietoja FB:stä piirin sivuilta Kajaanin tapahtumasta, tästä linkistä.

Sotkamon tapahtumasta, tästä linkistä.

Tervetuloa mukaan!

15942400_10211640408428753_1181072646_n

kuntavaalistartti mainoskuva4 SINUSTAKO VALTUUTETTU uutinen koti-kajaanissa

Kirjoitettu 8.1.2017

Kainuun piirin hallituksen järjestäytymiskokouksesta

Tänään 8.1.2017 kokousti piirihallitus Kajaanissa järjestäytymiskokouksensa.

Kokouksessa oli runsasta tekemistä, ja hyviä päätöksiä.

Ensin valinnat;

Pertti Ahlqvist (Kajaani) on puheenjohtaja kaudella 2017. Teppo Kääminen (Kajaani) jatkaa piirisihteerinä.

dav Kuvassa Teppo Kääminen ja Pertti Ahlqvist.

1.vpj. valittiin Marko Lipponen Sotkamosta. Vaalipäällikkönä kunnallisvaalien ajan toimii Timo Kananen Kajaanista.

Piiri starttaa tuleviin kunnallisvaaleihin järjestämällä useita erilaisia tapahtumia. Suunnitteilla on myös erilaisia mainoskampanjoita.

Tapahtumista lähin, ajoittuu jo tulevalle perjantaille Kajaaniin 13.01 ja Sotkamoon lauantaille 14.01 .

*** *** *** *** ***

Perussuomalaisten Kainuun piiri järjestää kunnallisvaalit-aiheisen tapahtuman ja koulutuksen

perjantaina 13.01.2017, Kajaanissa,

Raatihuoneentorin keltaisessa puurakennuksessa, (Linnankatu 16, 87100 Kajaani) aivan Kajaanin ytimessä.

 

20170108_132554 Koulutuspaikkana toimii Raatihuoneentorin keltainen rakennus, Sisäänkäynti kuvassa näkyvästä portista.

 

Kouluttajaksi on tulossa Helsingistä Niilo Kärki, Pekasus-koulutussäätiöstä joka kertoo ammattilaisen näkökulmasta mitä kunnallispolitiikka on kaikkinensa.

Tapahtuma alkaa Kajaanissa klo 17:00. Avoimet ovet ovat yhden (1h) tunnin ajan. Avoimien ovien aikana voit tulla tutustumaan ehdokkaisiin ja aktiiveihin paikan päällle. Mahdollisesti saamme kansanedustajia paikalle. Siitä tiedotamme lisää heti kun varmistuu.

Koulutus alkaa kello 18:00 ja on suunnattu kaikille Perussuomalaisten jäsenille ja aktiiveille, uusille vaaliehdokkaille, tai sellaisille henkilöille joita kiinnostaa mahdollisesti kunnallisvaaliehdokkuus Perussuomalaisten riveissä.

Parkkipaikoitus ei ole ongelma. Lähistöllä esimerkiksi Pohjolankadun varrella on runsaasti parkkitilaa, ja keskustan parkkipaikkamaksullisuus loppuu juuri kun tapahtuma alkaa, eli kello 17:00.

Paikan päällä piiriltä puheenjohtaja, piirisihteeri, paikallisosastojen aktiiveja mm. Kajaanin seudun Perussuomalaisten uusi sihteeri Mikko Romppainen, valtuutettuja, Eila Aavakare ja Minna Partanen. Minna Partanen on muutes Oulun ja Kainuun perussuomalaisten nuorten 1. varapuheenjohtaja.

Varaa siis kalenteristasi muutama tunti ja tule paikan päälle!!

Sotkamon tapahtuma aika ja paikka varmistetaan vielä maanantaina 9.1.2017. Päivitys tehdään heti kun asiat on niitattu lukkoon.

Terveisin . Piirihallituksen väki

 

Kirjoitettu 6.1.2017

Kajaanin seudun Perussuomalaiset nimesivät ensimmäiset kuntavaaliehdokkaansa

Kajaanin seudun perussuomalaiset ry on nimennyt 12 ehdokasta ensi kevään kuntavaaleihin.

Nimetyiksi tulivat Eila Aavakare, Minna Partanen, Helena Rissanen, Teppo Kääminen, Mikko Romppainen, Jari Utriainen, Markku Pyy, Ari Tihinen, Vesa Pyykönen, Pertti Ahlqvist, Timo Kananen ja Toivo Kyllönen.

Lopullisesti ehdokasasettelusta päättää Kajaanissa toimivien yhdistysten yhteiskokous. Timo Kananen toimii puolueen asettamana vaalipäällikkönä Kainuun piirin alueella.

Yhdistyksen puheenjohtaja Toivo Kyllönen tiedottaa, että ehdokkaita on ollut tarjolla huomattavasti vilkkaammin kuin edellisissä kuntavaaleissa.

Kajaanin seudun perussuomalaiset nimesi ehdokkaita

Myös tavoiteohjelma on julkaistu:

Tavoiteohjelma

 

Päivitämme sivustolle myös muiden paikallisyhdistysten ohjelmat, kunhan ne valmistuvat 🙂

 

 

 

 

 

Kirjoitettu 3.12.2016

Syyskokouksen valinnat

 

lataus

Kainuun Perussuomalaiset kokoustivat syyskokouksensa sunnuntaina 27.11.16 Kajaanissa.

Kokouksessa käsiteltiin kaikki sääntöjen määräiset pykälät.

Piirihalllituksen jäsenet vuodelle 2017 seuraavat henkilöt (suluissa varahenkilö, sähköpostiosoite varsinaiselle jäsenelle löytyy nimen alta)

pertti Kuvassa tuleva puheenjohtaja Pertti Ahlqvist.

 

Puheenjohtaja Pertti Ahlqvist Kajaani.

Eila Aavakare Kajaani (Markku Pyy Kajaani)

eila.aava@nullgmail.com

Teemu Niva Kajaani (Mirjam Kettunen Kajaani)

teemu.niva@nullpp1.inet.fi

Marko Lipponen Sotkamo (Viljo Tuhkanen Sotkamo)

marko.lipponen@nullluukku.com

Paavo Arffman Paltamo (Pekka Pihlajaniemi Paltamo)

paavoarffman@nullhotmail.com

Pentti Heikkinen Suomussalmi (Pasi Viinikainen Suomussalmi)

(postiosoite lisätään myöhemmin)

Unto Kyllönen Kuhmo (Minna Partanen, Kajaani)

tukkiunto@nullgmail.com

Hallituksessa on edustus hyvin tasapainossa ympäri Kainuuta.

Kokouksessa keskusteltiin paljon, ja hyvässä hengessä. Luonnollisesti lähestyvät kunnallisvaalit jututtivat väkeä. Tavoitteena on tehdä hyvät ja rehdin reippaat vaalit.

 

Ps. Mikäli kunnallisvaalit kiinnostaa, ota reippaasti yhteyttä sähköisesti perussuomalaiset kotisivuilta tästä linkistä:

tai laita sähköpostiapaikallisosastollesi, piirin puheenjohtajalle, jollekin piirihallituksen jäsenelle, tai piirisihteerille Teppo Käämiselle teppokaaminen@nullgmail.com niin kerrotaan lisää.

 

 

Kirjoitettu 25.10.2016

Syyskokous Kajaanissa

Kainuun Perussuomalaiset Ry:n syyskokous pidetään

27.11.2016 Kajaanissa,
Kainuun Portin, kokoustilat kello 15:00
Osoite Mainuantie 350, 87100 Kajaani
Hallitus kokoontuu klo 14:00.
Käsiteltävänä asiana sääntöjenmääräiset asiat.
Tervetuloa!
Hallitus
Kirjoitettu 21.9.2016

Puolustusministeri ja Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Jussi Niinistö Kajaanissa ja Sotkamossa lauantaina 24.9.2016

Tärkeä tiedoite,
Puolustusministeri ja Perussuomalaisten 1.varapuheenjohtaja Jussi Niinistö vierailee Kajaanissa ja Sotkamossa tulevana lauantaina 24.9.2016.

Kajaanissa Raatihuoneen torilla 12:30
Sotkamon torilla 14:15

Tule käymään paikan päällä!Kainuun Sanomat 22.9.2016

Kirjoitettu 30.5.2016

Kansanedustajien kiertue Kainuussa

mattila_vähämäki

Perussuomalaiset kansanedustajat Pirkko Mattila ja Ville Vähämäki tavattavissa:

La 4.6.2016

Suomussalmi K-Market Herkkukirsikka kello 9:30-11:00

Kajaani kauppatori kello 13:00 -14:30

Sotkamo tori 15:15-16:45

 

Su 5.6.2016

Puolanka Roninkangas Jokkisajot klo 10:00-12:00

 

Tule, ja jututa oman alueen kansanedustajaasi! 🙂

 

Kirjoitettu 17.5.2016

Kainuun Perussuomalaiset Kainuun erämessut 2016 tapahtumassa Kajaanissa


erämessut kaappaus

 

Tulevana viikonloppuna, lauantaista sunnuntaihin 21.-22.05.2016 on Kainuun Perussuomalaiset Ry mukana menoissa Erämessut 2016 Kajaanissa tapahtumassa Kajaanihallilla. (Ratakatu 2 87100 Kajaani)

Piipahda teltallamme moikkaamassa, ja osallistu kyselyyn  arpajaisin. Arvomme esimerkiksi pääpalkintoinen moottorisahalla veistetyn karhun sekä hirvikellon.

Sunnuntaina 22.05.2016 kello 11:00 – 13:00 on paikanpäällä myös kansanedustaja Pirkko Mattila.

Tietoja päivitetään lisää myöhemmin.

Lisätietoja tapahtumasta linkistä:

http://www.kainuuneramessut.fi/

ratakatu 2

telttakuvamoottorisahattukarhu hirvikello

****************************************************************

Lisäys ma 23.5.2016.

Messut takanapäin.

Olipa mukava tunnelma.

Arpajaiset suoritettiin heti paikanpäällä, messujen viimeisen tunnin aikana.

Kajaaniin meni molemmat pääpalkinnoista, onnelliset hakijat tulivat heti messujen jälkeen hakemaan palkintonsa.  Loput palkinnoista ja yhteyden otoista suoritetaan tulevien päivien aikana.

Onnittelut voittajille ja kiitokset mukavasta tapahtumasta järjestäjille sekä kaikille meidän teltalla kävijöille.

kuva (1) kuva

Kirjoitettu 1.5.2016

Vappu-tapahtuma Kajaanissa 1.5.2016

Perussuomalaisten Kainuun piiri vietti perinteistä Vappu-tapahtumaa Kajaanissa 1.5.2016 klo 10-12:00.

20160501_10164920160501_10032220160501_101713

Säät olivat kohillaan, ja meno letkeää.

Perussuomalaiset olivat paikanpäällä telttoineen ja kovaäänilaitteineen. Luottamushenkilöitä, valtuutettuja sekä aktiiveja oli Kajaanin paikallisosastoilta, piiritasolta sekä Oulun ja Kainuun Perussuomalaiset nuorilta.

Jaoimme paikanpäällä puoluelehteä, karkkia, kyniä ynm. sekä keskustelimme päivän polttavimmista politiikan aiheista.

Tapahtumassa puhuivat Kajaanilaiset kaupunginvaltuutetutPentti Kettunen, Eila Aavakare sekä Minna Partanen.

 

 

.

 

20160501_10445220160501_10593020160501_104630

Pentti Kettunen, Minna Partanen ja Eila Aavakare.

 

 

20160501_105953

20160501_105057

potretti

 

Hyvää Vappua! Kuvassa järjestyksessä oikealta Mikko Romppainen aktiivi, Teemu Niva kaupunginvaltuutettu, Minna Partanen kaupunginvaltuutettu ja Teppo Kääminen piirisihteeri.

Kiitokset kaikille teltalla käyneille! Näihin kuviin, näihin tunnelmiin toivotamme hauskaa Vappua!

Kirjoitettu 1.5.2016

Osuuskauppa Maakunnan vaalit

Osuuskauppa maakunnan valit on pidetty.

Kajaanista Eija Hakkarainen tuli valituksi edustajistoon Perussuomalaisten listoilta.

Eija uusi paikkansa. Onnittelut Eijalle!

Kirjoitettu 29.3.2016

Kainuun piirin alueella olevat ehdokkaat Osuuskauppa Maakunnan vaaleissa

skannaaminen0002

Kainuun alueella toimivan Osuuskauppa Maakunnan vaaleissa on Perussuomalaisilla aktiiveilla oma listansa jäsenalue 1:llä. (Kajaani, Paltamo, Ristijärvi)

Ehdokkaat ovat:

Numero/nimi/ammatti/paikkakunta

47. Hakkarainen Eija sairaanhoitaja Kajaani

48. Kettunen Pentti ent. kansanedustaja Kajaani

49. Kääminen Teppo maatalousmyyjä Kajaani

50. Niva Teemu vartija Kajaani

51. Partanen Minna opiskelija Kajaani

52. Tihinen Ari sähköasentaja Kajaani

 

Siitä hyvät ehdokkaat joista valita! 🙂

Ps, ehdokas esittelyä tullaan täydentämään vielä myöhemmin, muistathan seurata ilmoittelua.

Kirjoitettu 27.3.2016

Perussuomalaisten Kainuun piiri ry:n kevätkokous

Perussuomalaisten Kainuun piiri ry:n kevätkokous pidetään

torstaina 28.4.2016 klo 17:00

Piiritoimistolla, osoitteessa Kehräämöntie 7, 87400 Kajaani, Anturi-tiloissa

Hallitus kokoontuu 16:30.

Käsiteltävinä asioina sääntöjen mukaiset asiat sekä toimintasuunnitelma vuodelle 2016.

Tervetuloa!

Hallitus

Kirjoitettu 15.2.2016

Osuuskauppa Maakunnan vaalit

Kiinnostaako Kajaanin alueella Osuuskauppa Maakunnan vaalit, ja olla mahdollisesti vaikuttajana Osuuskaupassa?
Kipin kapin, ota yhteyttä Eija Hakkaraiseen, Kajaani:
eija.hakkarainen@nullhotmail.com
Aikaa liittyä ehdolle tai ehdokaslistan kannattajaksi on torstaihin 18.2.2016 saakka.
Lisätietoa vaaleista löydät alta olevasta linkistä:
https://www.s-kanava.fi/web/maakunta/osuuskauppavaalit
Kirjoitettu 15.2.2016

Tiedoite hallituksen järjestäytymiskokouksesta

Tiedoite Kainuun piirin henkilövalinnoista:

Perussuomalaiset on järjestäytymiskokouksessaan tehnyt seuraavat henkilövalinnat vuodelle 2016.

1. varapuheenjohtaja Pertti Ahlqvist Kajaanista
2. varapuheenjohtaja Marko Lipponen Sotkamosta
3. varapuheenjohtaja Pasi Viinikainen Suomussalmelta

Piirisihteerinä jatkaa Teppo Kääminen Kajaanista.

Kainuun piirin puheenjohtaja valittiin aiemmin syyskokouksessa Mikko Polvinen Kuhmosta.