Talvivaaran kaivoksen työpaikat; sote

Julkilausuma                                                                                 Tiedoitusvapaa heti

 

 

 

Perussuomalaisten Kainuun piiri vaatii Suomen hallitukselta pikaisia toimia Talvivaaran kaivoksen työpaikkojen turvaamiseksi. Hallituksen on tarvittaessa tehtävä päätös Talvivaaran kaivoksen osake-enemmistön hankkimisesta valtion haltuun.

Talvivaarassa aikaansaatu teknologinen osaaminen on tulevaisuudessa pidettävä suomalaisissa käsissä ja sitä on vahvistettava yliopistotasoisella tutkimus- ja tuotekehityksellä.

Perussuomalaisten Kainuun piiri vaatii hallitukselta nopeita toimia sosiaali- ja terveydenhuollon päätösten teossa. Erikoissairaanhoito on siirrettävä kunnilta valtion hoidettavaksi.

 

 

Puolangalla 17.11.2013

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa