Eläkepolitiikka remonttiin ja eläkekatto

Eläkevakuutusyhtiöt ja niitä myötäilevät tahot ajavat yleisen eläkeiän nostoa kuuteenkymmeneenviiteen (65) vuoteen.

Eläkerahastoissa on varoja tällä hetkellä noin 165 miljardia euroa.  Määrä on kolme kertaa Suomen valtion vuosibudjetti.  Varoja hallinnoivat työnantaja- ja työntekijäjärjestöt sosiaali- ja terveysministeriön valvonnassa.  Eläkeläiset, joiden eläkerahoista on kysymys, eivät voi vaikuttaa rahojen käyttöön.

Mielestäni yleisen eläkeiän nostolle ei ole tarvetta.  Jo nykyisten säädösten mukaan voi työntekijä, niin halutessaan, jatkaa työssä oloaan aina 68 ikävuoteen saakka.

Sen sijaan eläkejärjestelmän järkeistämiseen on aihetta.  Ei voi olla oikein, että joidenkin eläke on alle tuhat (1000) euroa kuukaudessa toisten nostaessa kymmenien tuhansien kuukausieläkkeitä ja vielä useasta paikasta.

Suomeen tarvitaan eläkeremontti!   Eläkeremontin keskeisimpänä kohtana tulee olla eläkekaton säätäminen.  Kenenkään kuukausieläkkeen ei tarvitse nousta yli viiteentuhanteen (5000) euroon.  Samalla kaikenlaiset lisä- ja tuplaeläkkeet tulee estää.

Näin säästyvillä eläkevaroilla voitaisiin reilusti korottaa pieniä nälkäeläkkeitä eläkevakuutusmaksuja ja yleistä työeläkeikää nostamatta.

Jos yleistä eläkeikää korotetaan se heikentää entisestään ennen kaikkea raskaissa ja kuluttavissa töissä olevien eläketurvaa vuosittaisen eläkekertymän pienentyessä.  Toimenpide heikentäisi ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle joutuvien asemaa.

Kun eduskunta kokoontuu syysistuntokaudelle 2.9.2014 tulen jättämään eläkeremontista eduskunta-aloitteen.  Toivon sille laajaa tukea.

Kajaani 21.7.2014

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa